Hulppeat autot ja niiden säilyttäminen

Kuten tunnettua, on Suomessa yksi Euroopan vanhimmista autokannoista. Se voi osittain selittyä jollakin, jota voi paremman sanan puutteessa kutsua vaikkapa kansanluonteeksi: varallisuutta ei ole perinteisesti ollut soveliasta näyttää turhan räikeästi.

Uuden auton hankkimista on erityisesti pidetty turhana pröystäilynä, saahan pari vuotta vanhoja käytettyjä huomattavasti pienemmällä summalla. Joka tapauksessa, autokantamme on alkanut uusiutua yhä nopeammin, ja sen uusiutuminen on myös liikenne- ja viestintäministeriön taannoin asettaman työryhmän tavoitteena.

Sään ja pitkäkyntisten armoilla

Pohjolan rankat sääolosuhteet asettavat nekin omat haasteensa uusille ja näPicnic basket, fishing rod, flippers and bags outside car in drivewayyttäville autoille. Oli auto sitten tuliterä tai vähän käytettykin, on sen säilyttäminen joka tapauksessa erittäin ratkaisevassa roolissa auton tulevaisuuden kannalta. Sääolosuhteet, kuten sateet ja lämpötilanvaihtelut saattavat pitkässä juoksussa lyhentää auton käyttöikää ja arvoa merkittävästikin.

On tietysti otettava huomioon myös turvallisuustekijät – autovarkauksien määrä vaihtelee Suomessa vuosittain suurestikin, mutta henkilöautojenkin kohdalla puhutaan useista tuhansista varkauksista vuositasolla. Auton säilytysympäristö, sen turvallisuus ja tietenkin auton arvo vaikuttavat varkauden osumisen todennäköisyyteen suuresti. Aina ei itse autoa varasteta, sillä pikkurikollisilla ei välttämättä ole verkostoa varastetun auton likvidoimiseen.

Autoihin murtautuminen niissä säilytettävien arvoesineiden perässä on sen sijaan todella yleistä – se on tehty valitettavan helpoksi. Jo pelkkä auton säilyttäminen autotallissa toisi paljon lisäturvaa, varsinkin suhteellisen tiheästi asutuilla omakotitaloalueilla, joissa automurrot ja -varkaudet ovat usein myös todellinen ongelma. Jopa yksittäisiä autonosia saatetaan varastaa.

Rakenna talli ajokin suojaksi

Moni haluaa suunnitella ja rakentaa itse autonsa säilytysympäristön ja autotallin. Pressu- tai autoteltta antaa pientä suojaa, mutta on kuitenkin yleensä parhaimmillaankin vain puolittainen ratkaisu. Asiansa osaavalle kaverille kunnollisen tallin rakennusurakka onkin täysin toteuttavissa oleva projekti.

Pelkkä suunnittelun ja työn hoitaminen ei kuitenkaan takaa tyydyttävää ja pitkään kestävää tulosta. Oma, elintärkeä osansa on nimittäin rakennustarvikkeiden laadulla. Tarvikkeiden Garage Doorhankinta on aina oma prosessinsa, joka kannattaa sekin toteuttaa huolella. Hinta ei kuitenkaan aina ole merkki laadusta.

Halpa ei välttämättä ole huonoa, kallis hinta ei taas takaa korkeaa laatua. Autotalleissa käytettäviä rakennustarvikkeita kannattaa etsiä muun muassa Byggmaxista – sieltä löytyvät myös ajotielle sopivat pihakivet ja pihalaatat . Byggmaxilla edukkaat hinnat ja laadukkaat tuotteet kohtaavat usein toisensa.

Lisäksi tarvikkeiden puolelta autotallin rakentaja tulee tarvitsemaan perustyökalujen ohella ainakin maalia, tavallisimmin puutavaraa, mahdollisesti sähkötarvikkeita ja -komponentteja, ikkunalasia, jne. Kaikki riippuu tietysti siitä, kuinka hulppea tallin varustelutasosta on tarkoitus tulla, ja siitä, tuleeko tallista lämmin vai kylmä. Lämmin talli tarvitsee tietysti lämmöneristyksen. Myös ilmanvaihtoon tulee kiinnittää huomiota. Ei pidä unohtaa, että myös rakennuslupa on useimmiten tarpeen!