Tarkasta auto katsastusta varten

Auto on hyvä tarkastaa ainakin päällisin puolin ennen kuin sen vie katsastukseen. Jo pienet viat voivat johtaa auton hylkäämiseen, joten autoilijan on oltava tarkkana. Ensimmäinen tärkeä seikka on tarkastaa kaikki ajovalot. Jos yksikin hehku on palanut, auto hylätään katsastuksessa. Sen sijaan esimerkiksi parkkivaloista voi saada vain huomautuksen ja korjauskehotuksen. Korjauskehotus ei koskaan johda auton hylkäämiseen, vaan kyseinen vika tulee korjata annettuun päivämäärään mennessä. Korjauksia ei kuitenkaan tarvitse mennä näyttämään uudelleen katsastusasemalle. Tällaisten pienien vikojen korjaaminen onnistuu keneltä tahansa kotioloissa. Varaosia varten on olemassa monia edullisia liikkeitä, kuten esimerkiksi worksystem, josta saa kaiken tarvitsemansa kätevästi ja nopeasti.

Käy läpi auton alusta ja renkaat

Katsastusmies katsoo auton alustan ja kaikki kuluvat osat hyvin tarkkaan. Sen vuoksi näihin on hyvä kiinnittää huomiota, jotta auton hylkääminen ei johdu esimerkiksi rikkinäisestä osasta. Jos autoista ei tiedä paljoa, voi vaikkapa rikkinäisten jousitusten paikallistaminen olla hankalaa. Sama pätee myös jarruihin. Jarrujen toimintaa voi kuitenkin parantaa jarruttamalla muutaman kerran voimakkaasti juuri ennen katsastusta. Käsijarrun kohdalla olisi hyvää tehdä muutamia tiukkoja jarrutuksia, jotta mahdollinen käyttämättömyydestä johtuva ruoste lähtee pois käsijarruvaijereista.

Auton renkaille on säädetty laissa kulutuspintojen minimimäärä. Jos kulutuspintaa ei ole tarpeeksi, katsastusmies joutuu hylkäämään auton. Sama tapahtuu myös silloin, jos nastarenkaissa ei ole tarpeeksi nastoja. Jos renkaat siis ovat huonossa kunnossa, on ne syytä vaihtaa ennen katsastusta. Uutta autoa ostettaessa ei monesti kiinnitetä huomiota renkaisiin, vaikka syytä olisi. Renkaat vaikuttavat nimittäin turvallisuuteen ja ovat siksi tärkeä tekijä katsastuksessakin.